sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Viikonloppu Kaunasissa

Vietin miehen kanssa weekendin Liettuan Kaunasissa kesällä 2010. Ryanair oli juuri avannut lentoyhteydet ja en voinut vastustaa alle 50 euron menopaluuta, varsinkin kun hotellien hinnat eivät olleet siellä juuri mitään. Tilanne näyttää edelleen olevan päällä: katselin taas ryanairin hintoja ja Kaunas oli edelleen huippuhalpa.
Ihan kelpo hotelli oli Daugirdas. Näkymä ikkunasta oli kaupungintalolle, vanha kaupunki ihan just siinä. Todella persoonaton, sisällä ei voi tietää onko Rovaniemellä, Köpiksessä vai Milanossa. Miinusta globalisaation vaikutuksesta...


Kaunas oli Liettuan itsenäistyttyä 1920-luvulla aluksi pääkaupunki, mutta '90-luvulla, kun itsenäisyys taas toteutui pääkaupungiksi tuli Vilna. Kuvassa Kaunasin kaupungintalo, jota kutsutaan myös Valkoiseksi joutseneksi, 1500-luvulta, mitä ei heti uskoisi arkkitehtuurista. Aluksi ekassa tasossa on ollut kauppoja ja kellarissa vankila. Myöhemmin täällä on säilytetty ammuksia, on ollut teatteria, clubina, kirkkona, tsaarejakin on yöpynyt täällä...Nyt täällä vihitään hääpareja kiivaaseen tahtiin.
Kommentti vanhan kaupungin seinässä. Ribbentrop-Molotovin sopimuksen seurauksena Neuvostoliitto miehitti Liettuan 1939, Saksa marssi sinne rotuoppiensa kanssa 1941 ja 1944 neukut palasivat miehittäjiksi aina 1990-luvulle asti. Kun tämän oivaltaa, ymmärtää miksi talvisota 1939 oli Suomelle niin tärkeä.

Nine Fort, Kaunasin juutalaisgeton ja keskitysleirin alue. Saimme hotellista ohjeet jäädä pois bussista kun näemme ison kaupan, jossa lukee mega (Mega lukee tuolla kaukana puiden välissä), niin seuraavalla pysäkillä pois ja sitten moottoritien alitse ja niin siitä vaan...hieman epäilytti...Mutta tässä jo onnellisesti kaiken sen vehreyden ja betonin keskellä Nine Fortin alueella.
Kaunasin keskitysleiriin sijoitettiin paikallisia juutalaisia, liettualaisia, saksanjuutalaisia ja ranskanjuutalaisia...


Yksi keskitysleirin kivisistä huoneista, seinään ovat ranskanjuutalaiset kaivertaneet nimiä, vuosilukuja, kotikapunkeja..Paikka oli iso ja masentava niinkuin voi odottaa. Ei mitään englanninkielisiä palveluja, joten kuulin myöhemmin yhden tuttavani myös käyneen täällä, mutta olleen hieman pihalla, että mikä paikka on kyseessä. On siis mahdollista vissiin käydä keskitysleirissä tietämättä missä on..?

Tässä keskitysleirissä ammuttiin 30 000 juutalaista. Suurin osa naisia ja lapsia. Sen jälkeen ruumiita poltettiin. Juutalaisia ammuttiin ihan tuossa noin, seinän vieressä. Alueella oli paljon nähtävää, puoli päivää menee helposti tunnelmoidessa.

Suunnistimme seuraavaksi kohti paikallista ostoskeskusta, vaikka shoppailufiilis ei ollutkaan huipussan, mutta siis Megaan syömään, jotakin paikalllista.

Kauppakeskus Megassa ja perinteisessä liettualaisravintolassa. Liettualaiset ovat olutta juovaa kansaa ja niiden olut on vahvaa, vaaleaa ja ihan hyvää, en tosin ole minkään sortin asiantuntija..alkupaloiksi öljyssä uppopaistettuja leipiä, joiden päät oli kiepautettu smetanassa ja juustossa. Pääruuaksi toinen veti liettualaisia makkaroita ja perunaa ja minä spelttilettuja tai jotain vastaavia, punajuuria ja sienikastiketta.

Kaunasin pääkatu Laisves aleja, mailin pituinen Freedom Avenue. Varrella kauppoja, ravintoloita ja hallintojuttuja. Katu päätyy Arkkienkeli Mikaelin kirkolle, joka aluperin rakennettiin 1800-luvulla paikallisten venäläisten sotilaiden, ortodoksien, kirkoksi.

Perkuno Namas. Paikalliset historioitsijat kiistelevät onko tämä rakennettu hansakaupan putiikkipaikaksi vai Ukkosen jumalan kunniaksi. Myöhemmin jesuiitat kuitenkin tekivät tästä koulunsa. Liettua on 70% roomalaiskatolinen. Pakanauskonnot ovat silti kaiken tämän jälkeen edelleen voimissaan.


Vytautas Suuren kirkko joen rannassa. Ja aivan ihmeellinen historia tälläkin rakennuksella. Aluksi sen pystyttivät fransiskaanimunkit 1500-luvulla, Napoleonin suurarmeija marssi tästä kohti Venäjää ja varastoi tänne aseitaan, palatessaan epäonniselta retkeltä sotilaiden ruumiit värittivät paikallista katukuvaa, natsit varastoivat tänne perunoitaan ja sitten on välillä ollut ortodokseja, ateisteja ja nyt taas paavin alaisuudessa.
Liettuassa oli iso juutalaisvähemmistö ennen toista maailmansotaa. Kaunasin kaupungissa yli 30 synagogaa. Hitler ehti julistaa vain Viron juutalaisvapaaksi alueeksi, mutta Liettuaan ei heitä myöskään juuri henkiin jäänyt. Ainoan paikallisen synagogan ovi.


Lietuviski Patiekalai, paikallinen pikaruokapaikka. Jokapaikassa syödään tuota keittoa saltibarscialia, joka vaikuttaa bortskeitolta, mutta ei ole. Ensinnäkin se tarjotaan kylmänä perunoiden ja keitettyjen kananmunien kanssa, siinä oli ainakin paljon tilliä, piimää, punajuurta ja se on kuulemma tyypillistä kesäruokaa. Sitten tuossa on Kiovan kanaa ja salaattia (majoneesia, pelkäsin koko illan joutuvani tiputukseen tuon majoneesin takia...) Hyvää oli!
Ja loistokkaat shoppailut paikalliselta kirppikseltä. Onnistunut matka, suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti