sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Idän pikajunassa

Työasiat kutsuivat itä-suomeen. Suuntasin reissulle toiveikkain mielin, kuvittelin olevan sangen rentouttava kokemus junailla Kuopioon ja sieltä Joensuuhun ja takaisin. Alussa kaikki menikin hyvin.

Junanetti oli tyydyttävä, metsamaisema vilisi ohi ja niin sitä saavuttiin Jyväskylään ja sieltä Pieksämäelle. Hyinen tuuli ja masentava laiturinäkymä saivat seikkailijattaren tosin arvioimaan, että Pieksämäki selkeästi edustaa enemmän uhkaa kuin mahdollisuutta. Tulihan se Kuopion juna lopulta, kun olin niin jäässä että kesti melkein Kuopioon asti toipua. Ihme arktiset olosuhteet, kuinka ihmiset voivat asua täällä?

Kuopiossa eksyin tapani mukaan ruhtinaallisella tavalla. Pakkasta hillittömästi, lunta, tuulta ja hävyttömän mäkinen kaupunki. Torin löydettyäni olin varma, että täältä löytyy Hotelli Puijonsarvi, no ei  kyllä hakuammunnalla löytynyt. Kiertelin ja kaartelin ja varmana en kysy yhdeltäkään savolaisnatiivilta, joutuu muuten varmaan puhumaan kaikkea ylimääräistäkin. Googlemapskin on kaltaiselleni hahmottamishäiröiselle aika haastava työkalu.

No löysin sen hotellin lopulta. Ihan itte. Hotellin läheisyydessä on kirkko ja Snelkun patsas. Miksi ne pöljät savolaiset ei ole lykänneet toria, Snelkkua, kirkkoa ja rantaa samaan yhteyteen niin kuin järkevissä kaupungeissa on tehty? Oulussa kaikki on ihan tykönä. Mikkelissä kaikki on aikalailla lähekkäin myös. Tampereella on ryssitty torin suhteen ja se onkin iso miinus. 

Mielestäni suomalainen kaupunki arvoidaan seuraavien kohtien perusteella: onhan oma murre? Onhan oikea tori keskellä kaupunkia? Onhan rantaa ja vesiulottuvuutta? Syy, miksi en voinut esimerkiksi muuttaa Riihimäelle, vaikka se oli kerran suunnitelmissa: ei merkittävää murretta, rantaviivaa ja toritilannekin oli selkeän puuttellinen. Jyväskylässäkin oli niin heikko murretilanne ja onneton torikulttuuri, että en sielläkään viihtynyt, kun opiskeluaikoina siellä pari vuotta asustin. Se mitä Tampere toisaalta häviää torissa, korvautuu rouskealla murteella.

Illalla asemakaavahistorioitsija saa tyytyväisen mielen, sillä tässä Snelkun paikkeilla on tosiaan ennen ollut tori. Noniin.


Kirkon läheisyydessä sijaitsevat sekä Kuopion museo, että taidesellainen. Kuopion museo on hienoinen pettymys, korttelimuseossa olisi ollut enemmän Minna Canth-aiheistoa, mutta sinne en ehtinyt. Ja Minna on ihana, ihan idolini. Aika kiva luonnontieteellinen osasto museossa kuitenkin on ja oikean kokoinen mammutti, vaikuttava otus. Kuopiossa on myös Snelmannin museo, mutta se on auki vain kerran vuodessa. Pöh.

Taidemuseo sen sijaan on puhutteleva. Näyttely on modernia taidetta ja taas kerran käy mielessä, että pitäisi harrastaa taidemuseoita huomattavasti enemmän. Uusia ajatuksia ei tule sillä, että tekee aina samoja juttuja. Taidemuseossa on myös kiva museokauppa.



Kipaisen myös rantsuun, varmasti kaunista on täällä kesäisin, mutta muuten en ole jotenkin ihan vaikuttunut. Kuopiolaiset tuntuvat suhtautuva kaltaisiini etelä-savolaisiin, ihan kun ei oltaisi oikeita savolaisia. Puheet illan dinnerillä ovat aika metkat, susien kanssa painitaan ja karhuja nukkuu takapihalla, siis hyvää seuraväkeä, mutta olen sen verran hämäläistynyt, että on ihan hävinnyt tatsi siihen, mikä on hyvä määrä liioittelua tarinan kuljetuksessa.
Memphisin halloumileivän pesto on vähän äklöä, mutta ilmaiseksi pöytään kannetut popparit olivat jotenkin aika raikas idea. Plussaa salaatin kurpitsansiemenistä, olen ihan koukussa nykyisin kurpitsansiemeniin.


Kuopiosta saan onnekaasti autokyydin Joensuuhun. Junalla matkailu olisikin vienyt koko päivän. Tie halkoo läpi ihmellisten maisemien, korkeita mäntyjä, jylhiä rantoja, koruttomia kivikirkkoja...olen aina Joensuussa käydessäni ihastellut maisemia ja ihmisiä, ruokaa ja kaikkea, tällä kertaakaan en pety.

Joensuun historiallinen museo hakee voimakasta tuntumaa Sortavalaan ja keskustelen illalla pitkään paikallisten kanssa karjalaisuudesta, evakoista ja Sortavalan halvasta bensiinistä. Automatka Arkangeliin nousee elämäni isolle TODO-listalle keskustelun jälkeen. Makeita juttuja. Idässä on asennetta. Karjalaisuus on pop.

Taidemusosta löytyy kaunis Virginie ja vaikka mitä muuta. Vahva suositus! Vierailen paikallisessa kahvila Houkutuksessa ja ihastelen letkeää murretta, rapsakoita karjalanpiirakoita, tunnelmaa, kaikkea. Vila-liikkeen myyjätär on niin hurmaava, puhelias ja aloittelias, että suoritan mainittavan määrän shoppingia. "Tää näyttää hökötykseltä, mutta soppii siulle ihan varmana! Kokkeile tätäkin! Miä voin kokkeilla siun puolesta, eikö oo ihaaana? Onnee siun uusille vaatteille ja tuu toistekkii!"


Illalla lipsuu viinin kanssa. Kimmel-hotellin savuinen viskikin tulee testattua tunnetuin seurauksin. Aamulla junamatka Joensuusta Tampereelle tuntuu kestämättömältä. Mutta lähteä täytyy.

Vintage VR ei tarjoa nettiä ja iphonen akku vetää viimeisiään. Voimat ovat vähäiset ja istun vapisten Pieksämäelle osti. Junanvaihto Pieksämäellä voimaannuttaa kuitenkin matkailijan, ostan Jaffaa ja Pringlesiä ja vähät välitän, miltä se muiden silmissä näyttää. Ravintolavaunun varusmiehet puhuvat puumasta, kun kuljen ohi, mutta ei kai synnillisyys joka askeleessa sentään näy? Joku muu varmaan.


Buddha 1200-luvulta Joensuun taidemuseossa

Zeniläinen raukeus valtaa mielen Jyväskylän tietämillä. Tulen selviytymään. Tunnen mellerimäistä luovuutta katsellessani kanssamatkaajia: opiskelijamiestä syömässä ilmeikkäästi mäkkärin ateriaansa. Voisin kirjoittaa novellin, no ainakin runon, hänen hapsottavasta tukastaan. Edessä istuvan venäläispojan piraattitallennettu leffaa pyörii kiinalaisin tekstityksin läppärin näytöllä ja tuijotan aivot tyhjänä pitkät tovit sitä, käsittämättä mitään. Olen seesteinen ja tässä. Naapuripenkin mies etsii äärettömän kauan lippuaan, konnarin odottaessa rauhallisena. Juna täyttyy, mutta on hiljaista. Olen Hämeessä.

Kotona mies noutaa pyynnöstäni salt-vinegar-sipsejä ja jään eloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti