torstai 6. helmikuuta 2014

Get your kicks on route 66, matkalla 6/14



Aamulla herättiin vaikeasti, mutta päättäväisinä. Grand Canyon pitäisi nähdä auringon noustessa ja mieluiten Hopi-pointilta. Lähdettiin sitten pimeydessä suunnistamaan. Neuvo: jos haluat aamulla jonnekin läheiseen kohteiseen pomminvarmasti, tarkasta jo illalla kuinka sinne mennään. Me ei tehty näin ja eksyttiin ja harhailtiin pitkin Grand Canyon villagea. Otti jo päähän, aurinko nousi ja valot syttyi.

Lopulta se Hopi-point löytyi ja vitutuksetkin hellitti. Tällä paikalla ei ollut laumoittain japanilaisia huutelemassa, joten sain rauhassa katsella auringon leikkiä ikivanhoilla kallion pinnoilla. En ole mikään luontohörhöilijä, mutta tässä paikassa on jotain magiaa. Hyvin vangitsevaa ja pois ei tekisi mieli lähteä.


Hopi-pointissa näkee siis vähänkuin panoraamana kauas ja leveälti. Mather-point, joka oli meidän eka stoppi, on vaikuttava erityisesti ilta-auringossa.

Jos tuonne isolle kanjonille suunnistaa, kannattaa yöpyä siinä kylässä, säästää paljon aikaa, kun ei tarvitse lähikaupungin väliä ajella. Kannattaa nähdä se vaiva, että tsekkaa auringon dramaattisimmat liikkeet iltaisin ja aamuisin ja varata niille reilusti aikaa. Oikeastaan vasta kun aurinko oli noussut, se seuraava tunti oli upein.

Täällä voi kulkea myös shuttle-kyydillä, joka on ilmainen ja vie alueella edestakaisin. Olimme vain south rim-alueella, sillä north-osuus on talvisin suljettu. Kesäisin vaihtoehtoja on toki enemmän, mutta kansajoukkojen määrä on kuulemma valtava. Me saatiin olla tuolla Hopi-pointilla ihan omissa oloissamme kanjonin kanssa pitkät tovit.



Kanjonilta saavuttaessa pikkaisen kosketti sitten se, että auringon valossa näki meidän hotellin, sen El Tovarin olevan myös kanjonin reunalla ja meidän huoneestakin oli jo aika hyvä näköala. Eli laiska versio olisi säntäilyn ja kaahailun sijaan ollut kävellä vain hotellista ulos. Tai nostaa pää tyynystä ikkunan tasolle. No ei voi aina tietää, varsinkin kun pimeässä hotelliin saavuimme ja sieltä aamutuimaan lähdimme.


Sitten edessä odottikin reissun pisin ajopäivä, peräti 12 tunnin matka olisi seuraavaan kohteeseen eli San Franciscoon. Lähdimme toiveikkain mielin liikkeelle, vaikka alusta asti oli melko selvää, että ei me oikeasti jakseta ajaa sinne asti, ei mitenkään. Pakko on välillä pysähdellä ja liikennekin välillä hidastuu tietöiden ym takia.


Jo pelkästään Arizonan läpi ajelussa meni viitisen tuntia. Route 66 osuuksia suunnilleen mentiin, tosin välillä myös interstatea, joka on isompi ja nopeampi tie.


Radiossa on sata eri kanavaa ja niiden selailu oli pääasiallinen viihde. Yritin myös hahmottaa minne asti ehtisimme illaksi, että mistähän löytyisi sitten hotelli. Tälle yölle ei siis ollut ennalta varausta.

Pitkän aikaa tähtäsimme Bakersfieldiin, mutta jaksoimme sitten vielä pienen pätkän, eli tunnin ajon kohti Fresnoa. Matkaa jäi vielä reilut kolme tuntia, joka on pois meidän San Franciscon ohjelmasta, mutta roadtrippi on tätä. Ja yön pimeydessä ajellessa et mitään näe, niin ei siitä paljon mitään hyötyäkään ole.


Matkan varrella bongattiin jättipitkiä junia.


Terve Kalifornia!


Mojave-autiomaan vierellä ajaminen ei ole maailman mielenkiintoisinta, mutta paljon siellä näyttäisi olevan armeijan toimintoja meneillään. Muistaakseni tässä autiomaassa on paitsi paljon harjoittelualueita, myös testauksia ja sekä Normandian mahinnousun tyypit Pattonin johdolla että Persianlahden joukot valmennettiin täällä.


Mun so called  fit farmi piti tänään vähän paremmin. Aamulla söin ihanan hotellin jugurtin marjoilla ja hedelmillä ja jumalaisen lohibagelin. Päivällä kanasalaatin. Olen ollut täällä kohta viikon ja olo on sen mukainen, riittoisan rehevä, that is.

Illan suussa lopulta kolmas hotelli otti meidät vastaan, suosikkiketju La Quinta ei pettänyt. Nyt on taas jetlagi-aamu meneillään, kohta aamiaiselle ja sitten taas tie kutsuu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti