maanantai 24. maaliskuuta 2014

Hollywoodin hodareita Pink'sin tyyliin

Hollywoodin legendaarin hodarikioski Pink's on pyörinyt mielessäni siitä lähtien kun pääsin heidän annoksiaan maistelemaan helmikuussa. Tilannetta ei ole auttanut, että he ovat aktiivisia sosiaalisen median toimijoita, joiden annokset esiintyvät nyt fb-janallani päivittäisellä frekvenssillä. On kovasti yleistä, että Pinksiin määrätietoisesti hakeutuneet asiakkaat raportoivat visiitistään kuvin ja kiitoksin niin foursquaressa, twitterissä kuin facebookissa ja itse paikan päällä näitä annosten kuvaajia myös riitti. Pink's myö auliisti kierrättää asiakkaiden kuvia eteenpäin.

Ylipäätään en ole muualla maailmalla matkailessani nähnyt niin paljon ihmisten ottavan kuvia safkoistaan kuin tuolla Kalifornian reissulla ja näin myös paljon erilaisilla ruoka-apajilla "Check in at foursquare", "Like as in facebook" - Suomessa ollaan näistä kuvioista vielä niiiin jäljessä.

Mutta kuolattuani Pinksin hodariannoksia nyt kuukauden verran ja muutenkin kaukokaipuun ottaessa yhä enemmän valtaansa tein maantai-illan laitoksi hodareita. Lapset rakastavat tämän tyyppistä ruokaa, eikä mieskään valittanut.

Paistoin uunissa vähän tuhdimpaa saksalaista makkaraa ja valmiita hodarisämpylöitä.
Tein jauheliha-salsa-papukastikkeen (paistoin sipulia, valkosipulia, jauhelihaa, sekaan pinto-papuja, taco-kastiketta, tomaattimurskaa, chilirouhetta, fariinisokeria, suolaa, tabascoa),
sulatin kattilassa 200g cheddaria ja 2dl kuohukermaa (lisäksi tabascoa) juustokastikkeeksi
ja sitten vielä Pirkan pakasteperunoita (no ei sitä aina jaksa..)
ja guacamolea (3 avokadoa, 1 creme fraiche, 1 sitruuna, valkosipulin kynsiä, tabascoa, mustapippuria) ja valmista hapankaalia lopuksi viimeistelyyn sekä jalopenoja.
Ai että kuulkaa oli hyvää.

Tässä vielä fiilistelyksi alkuperäinen kioski, jonne on kuulemma aina jonoa. En ihmettele.




Tuon juustoisen lihamassan alla on muuten toiset ranskalaiset.

Jos olet kulmilla, vahva suositus.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti