keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Blogihiljaisuudesta Varsovaan 1. osa

Hotelli Polonia Palacen aula pääsiäisenä

Olen tämän blogin aikana ehtinyt matkailla aika lailla. Olen raportoinut täällä ainakin Edinburghista, Kaunasista, Pariisista, Lontoosta, Provencesta, Nizzasta, Marseillesta, Toulonista, Roomasta, Milanosta, Pompeijista, Floridasta, Kaliforniasta, Köpiksestä, Budapestista, Berliinistä, Tukholmasta, Tallinnasta, Barcelonasta, Lyonista, Amsterdamista, Grand Canyonilta, Miamista, Strasbourgista, Waterloosta, Gentistä ja katso nyt vaikka tuosta sivupalkista - olen varmaan unohtanut jotakin? Blogin kannalta merkittävin reissu on ilmeisesti kuitenkin ollut viime pääsiäisen matka Krakovaan, sillä tasaiseen tahtiin se saa lukijoita ja on ollut yksi suosituimpia bloggauksia - jostain kumman syystä ei ole tuon kanapiirakan voittanutta ;)  Jos et siis ole tutustunut: Tästä se Krakovan matka alkaa.

Koska meillä todellakin oli älyttömän mietityttävä ja pysäyttävä reissu sinne Krakovaan viime pääsiäisenä oli ihan loogista hakeutua Puolaan myös tänä vuonna. Varsovaa oli kehunut jo muutamakin kaveri, joten sinne siis.

Puolan matkailussa on paljon plussia muuten: hotellit ovat tasokkaita valtavine aamiaisineen, mutta hinnat ovat hyvin ystävällismielisiä, taksit ja paikallisliikenne on myös edullista, samoin ravintolaruokailu, olut, vodka…

Lisäksi Puolaan on rakennettu huomattavia shoppailuapajia, vaativaankin makuun. En ole muualla Euroopassa matkaillessani törmännyt esimerkiksi niin usein amerikkalaisiin merkkiketjuihin kuin Puolassa. Varsovastakin löytyy Victoria's secret, Bath & Body Works, Gap, American Eagle Hilfigereistä ja vastaavista nyt puhumattakaan. Varsovan, ja Puolan suurin ostoskeskus Arkadia, taitaa olla myös koko mantereen suurimpia. Ainakaan suomalaisen ei ole mitään varaa siis tuntea ylimielisyyttä puolalaisen tarjonnan edessä.

Lisäksi maasta löytyy historiasta ja kulttuurista kiinnostuneille vaikka mitä tutkittavaa, on keskiaikaa loistossaan, on toista maailmasotaa, keskitysleirejä, erilaisia tasokkaita museoita ja lisäksi autenttisen oloista kylmän sodan neuvostomenoa. Ravintoloissa tarjotaan itä-euroopan kiinnostavia juttuja, hullun hyviä makkaroita, keittoja ja mahtavia sienijuttuja. Voisi siis sanoa, että Puolaa voi suositella matkailukohteena.

Lensimme Finnairin suoralla ja nopealla yhteydellä Varsovaan pitkäperjantaina. Lento kestää noin tunnin. Varsovan Chopin- kentältä (miksi Helsinki-Vantaa ei muuten ole Sibelius-kenttä??) paikallisbussilla hurauttaa keskustaan reilussa puolessa tunnissa. Kun näkösälle ilmestyy tämä pytinki, on jo aika perillä.


Ainakin me oltiin, sillä hotelli Polonia Palace sijaitsee vastapäätä tätä Kultuurin ja tieteen palatsia, joka oli aikoinaan Stalinin ja Neuvostoliiton lahja Puolan kansalle. Niin. Lahja. Ensiksi saksalaiset iski tänne salamasodalla. Sitten Neuvostoliitto korjasi itä-Puolan omaan etupiiriin. Sitten oltiin saksalaisten miehittämiä ja kun niiden kanssa oli vaivoin selvitty, Neuvostoliitto miehitti maan. 1980-luvun Solidaarisuus-liikkeen myötä Puolassa alettiin hengittää hieman vapaammin, mutta maa oli ensimmäisenä pyrkimässä Euroopan Unioniin ja Natoon hetikohta Neuvostoliiton romahdettua.

No tuo palatsi on joka tapauksessa edelleen Puolan korkein ja tuonne ylös pääsee kurkkimaan näköaloja, joten sinne mekin ekaksi suunnattiin. Tai ihan ekaksi jätettiin laukut hotelliin ja syötiin peruseurooppalainen aamupala pienessä cafeessa palatsin läheisyydessä.


Sisänpääsymaksu oli jokusen euron ja sillä pääsi hissillä 30. kerrokseen, josta on tosiaan näköalaa. Itse putiikissa on nykyisin museota, elokuvateattereita, toimistoja, kauppoja..


Kulttuuri- ja tiedepalatsin läheisyydessä on paljon ostosmahdollisuuksia ja ruokapaikkoja, mutta ei ehkä sitä vanhan ajan Puolaa, vaan tätä globaalia menoa. Puolalaiset ovat muuten aika organisoitunutta väkeä. Tuo hissisysteemi on esimerkiksi hoidettu niin, että yhdessä kerroksessa mennään sisään ja se vie ylös. Kun tulet alas päädytkin ihan eri kerrokseen, joten ei tarvitse tungeksia jonottavia ja ylöspäin haluavia ihmisiä päin. Hirveän kätevää.


Vaikuttaa myös että Varsovassa rakennetaan todella innokkasti pilvenpiirtäjiä ja niitä oli pystytysvaiheessa siellä ja täällä.


Muutama kortteli palatsin läheisyydestä on selvästi säilynyt toisen maailmansodan hävitykseltä. Esimerkiksi hotellimme Polonia Palace säilyi natsien tuhoilta ja oli kylmän sodan aikana just se hotelli, jossa maailman johtajat tapasivat toisiaan Varsovassa vieraillessaan. Eli varmaan paikallinen hotelli Viru - mutta kauniimpi - ja täynnä salakuuntelulaitteita ja sen sellaisia.


Myös Hard Rock Cafe oli huudeilla, joten blogia seuranneet tietävät, että totta kai siellä piti poiketa, jos ei muuta niin wifin ja Foursquaren takia.

Tiede- ja kulttuuripalatsin läheisiä alueita en kuitenkaan suosittele kuljeskelemaan ihan ilman huolen häivää, ainakin alikulkutunneleissa (suojateitä ei aina ole) lojui liuta epäilyttäviä juoppoja, kaikki muuten miehiä, ja vaikka ilmapiiri ei varsinaisesti ollut uhkaava ja vartijoita ja poliiseja päivysti paikalla, olot eivät olleet aivan turvallisetkaan.

Kulttuuripalatsin lisäksi varsovalaiset tuntuivat pitävät tätä palmua jonkin sortin maamerkkinä ja merkittävänä liikenteen solmukohtana. Palmu on peruja taidenäyttelystä jo vuosikymmenen takaa ja se on muovia, joten ikivihreä. Varsovalaiset kiintyivät paluun näyttelyn aikana ja nyt se päivystää vanhan kaupungin porteilla pysyväsluontaisesti. Palmun nimi on Greetings from Jerusalem - joten viittaus kaupungin juutalaismenneisyyteen on tässä ilmeinen.


Palmusta kun lähtee Nowy Swiatia kulkemaan kohti vanhaa kaupunkia niin on just siinä, käsittääkseni Varsovan kauneimman kadun äärellä. Tämän varrelta löytyy mukavia ravintoloita, baareja, yökerhoja, kauppoja, yliopisto ja jopa presidentin palatsi, sekä tietysti kirkkoja.




Itse vanha kaupunki on feikki. Varsovan gheton kansannousu oli mittava mielenilmaus natseja vastaan ja kostoksi moisesta toiminnasta natsit tuhosivat Varsovan huolella. Puolalaiset rakennuttivat vanhan kaupungin pieteetillä takaisin loistoon, joka näyttäisi olevan noin 1700-1800-luvuilta.

Tuolla tolpan päällä päivystää muuten Sigismund, näin meidän kesken Sigge, ruotsalaisten ja puolalaisten kuningas. Hän oli Kustaa Vaasan pojanpoika, jonka isä Juhana III nai puolalaisen prinsessa Katariina Jagellonican -he asuivat Turun linnassakin tovin - ja erilaisten käänteiden jälkeen - siis sukuvihan - Sigge päätyi Ruotsin kuninkaan tehtävistä kunkuksi Puolaan. En osaa sanoa oliko se suotuisaa urakehitystä, mutta pääkapungin hän vaihtoi Krakovasta Varsovaan ja pisti linnan pystyyn ja on yksi pitkäaikaisimpia hallitsijoita Puolan historiassa.

Hassua vähän, nämä kaupunkien rakkaat hotspotit. Varsovassa on muovipalmu Jerusalemista ja Sigismund Ruotsista. Helsingissä on paraatipaikalla Venäjän tsaari ja Amerikan suuri symboli vapaudenpatsas on lahja Ranskalta.


Mutta oikein viehättävää tunnelmaa Varsovan vanhassa kaupungissa riitti. Ja se oli iso! Emme ehtineet näin lyhyellä reisusulla tutkia sitä ollenkaan riittävästi.


Keskeisiä paikkoja on myös tämä aukio, jossa on merenneidon patsas. Kuka tahansa arvaisi, että Varsovaa halkovassa joessa on joskus merenneito vinkannut paikallista farmaria, että tähän pistetään kaupunki pystyyn, eikö? No minä ainakin arvasin tarinan oikein, ennenkuin ehdin luin sen oppaasta.


Rakastan elokuvaa Pianisti. Siinä vilahtaa usein tämä patsas, joka on sen kirkon edustalla jossa säilytetään kanssalissäveltäjä Chopinin sydäntä. Noniin en muista sitä kirkon nimeä tietysti enää. Ja itse äijähän on siis siellä Morrisonin vieressä Pere Lachaisella Pariisissa.

Kävimme myös Chopinin museossa, joka oli mielestäni aika sekava, mutta varmaan pianomusiikin ystävälle must. Mieleen jäi kyllä esimerkiksi huone, johon oli koottu miehen kuudesta naisystävästä näyttely. Päivittelin mielessäni, jos minusta joskus toteutettaisiin museo niin olisi aika karmiva tuollainen exien vahakabinetti sitten.


Kävimme myös TripAdvisorin suosittelemassa Photo Plasticon -museossa, jossa siis pyöri vanhan ajan "elokuva" Varsovan ghetosta. Sellainen vanha laite, jonka ympärille mahtuu 20-30 ihmistä istumaan kiikareiden äärelle ja keskellä pyörii valokuvien vaihtuva sarja. Samanlaiseen olen tainnut aiemmin törmätä vain Schidlerin tehdasmuseossa Krakovassa. Jotenkin metka kokemus kuitenkin Ja jos olet myös innostunut Pianist- elokuvasta tämä on vahva suositus, mutta en paljasta syytä.

Pitkäperjantain iltana keskustaan kokoontui paljon ihmisiä messujen äärelle, oli  laulantaa ja polvistuvia ihmsiä, kaikki kirkkojen ovet auki ja nunnia kerrankin riittäävästi tutkailtavana ja ihmeteltävänä.


Puolalaisten kansallisruokaa on bortskeitto, ohut maistuva liemi pierogeilla. Okei näyttää vähän epäilyttävältä, mutta oli tosi hyvää, noissa raviolin tapaisissa pierogeissa oli liha- ja juustotäytteet.


Istuskelimme iltapäivän auringossa baarissa nimeltä Flow. Näköala vanhaan ja uuteen Puolaan oli ilmeinen.


Eräs suosikkiravintolamme Krakovan matkalta oli taksikuski Bobin suosittelema Podwale. Sama ketju löytyi myös Varsovasta ja tässä hieman alkupaloja. Ei mitään lisättävää, just näin mä tykkään Puolasta eniten.



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Nainen vastaan macaronit, osa IV

Täytyy myöntää, että macaronien valmistelu ei ole hippipuuhaa. Rakettitiedettä se on, perkelöittävää näpertämistä. Mutta taidan nyt neljännellä kertaa vihdoin päästä tuntumaan, miten juttu on tarkoitus toteuttaa.

Ekalla kerralla vuosia sitten, sekä ulkonäkö, että maku oli aivan järkyttävä ja päätin unohtaa koko homman. Olen sellainen leipuri ja keittiöihminen, että en paljon mittaile tai katsele kelloon ja ihan hyvin  usein silti onnistuu. Tai no kyllä aika usein menee varmaan pahasti pieleen, mutta keksin useimmiten mitä mokasin ja toisella kertaa, jos keskityn, systeemit skulaa. 

Useimmiten löydän sitäpaitsi syntipukin, pääasiassa siis huonon reseptin. Mulla esimerkiksi on tosi usein epäonnistunut palvotun Kinuskikissan reseptiikan helmet, en tajua, mikä niissä on. Olen kokeillut sieltä sivustolta varmaan 15 eri juttua ja niistä pari kolme on ollut huippua, muutama sellainen ihan okei jos vähän muuntelee ja monta sellaista että ei ole tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa, kun lopputulosta on ihmetellyt. Syy varmaan on tässäkin, että niissä resepteissä tuntuu olevan aika tarkkaa niiden noudattaminen ja koska mulla on kroonistunut ongelma seurata mitään, siis mitään ohjeita tarkasti, niin ei vaan synkkaa.

 Toisella kerralla macaronien tulos oli muuten yhtä epäkelpo. Unohdin jutun yli vuodeksi tälläkin kertaa.

Sitten mieleen hiipi ajatus, että haluan tarjota macaronseja ensi kesänä tyttären rippijuhlissa. Tokihan niitä voisi myös ostaa kaupasta tai vaikka pakastealtaasa, mutta olen sillä tavalla kunnianhimoinen ja ennen kaikkea pihi, että en tosiaan aio ostella mitään valmisjuttuja älyttömillä hinnoilla. Ne muutamat kerrat, kun olen esimerkiksi langennut valmiskakkuun, niissä on aina ollut jotain mikä itseä ärsyttää, liian makeita, liian teollisia, liian kosteita, liian kuivia, liian koristeltuja…Enkä toki ole mikään vuoden osaaja itsekään, mutta uskon, että kaiken voi oppia, jos vaan harjoittelee, joten myös macaronit on pakko olla mahdollista oppia.

Kolmannella kerralla tulos oli edelleen kaukana täydellisestä. Mutta jotain myös toimi paremmin edellisiin kertoihin verrattuna. Sain tajutonta itseluottamusta tästä, päätin että teen sitten vaikka kymmenen kertaa, mutta opettelen. Tässä kohtaa luin netistä jo useammat blogit, myös Kinuskikissan seikkaperäiset ohjeet. Sain pari oivallusta. 


Neljännellä kerralla näytti tältä noin puolen satsin kanssa, toinen puoli oli epämääräisempää sorttia. Mutta kyllä tämä tästä, jos teen oikein isot satsit ennen rippijuhlia, varmaan niistä riittää nättejä päällimmäiseksi tai jotain. Sitäpaitsi jatkan vielä kehittelyä. Nämä olivat maultaan nyt okei, joten keltaisia tulee juhlapöytään ja kaveriksi luultavasti vihreitä.

Seurasin Tomusokeri -paketin ohjeita, eli vatkasin kolme valkuaista kovaksi vaahdoksi ja lisäsin taloussokeria 1/2 dl, lisää vatkausta.

Sekoitin huolella 100g mantelijauhetta (helkutin kallista luomujauhetta, jossa ei ole kuoria mukana, ihan sileää kamaa) ja 3 dl tomusokeria. Mittasin tarkasti.

Sekoitin nuolijalla manteli-sokeriseoksen valkuaisvaahtoon ja pari tippaa keltaista elintarvikeväriä.

Kääntelin seoksen pursotuspussiin, joka oli suljettu päästä ikean sulkijalla ja sitten avasin sen ja aloin puristella pellille ympyröitä. Jos tässä kohtaa taikina ei ole sellaista paksua, että jää sellainen huippu pursotuksen lopussa, homma tulee menemään pieleen. Olen siis aiemmin tehnyt  liian löysällä taikinalla. Pyörylät pitää olla vaan pellin keskellä, ei reunoille asti, koska jos reunat yhtään kaartuu, nekin menee pieleen sit valuessaan. Tasan 15 minutin seisotus, ei vähempää ei pidempää. Pari kertaa pitää peltiä kopauttaa pöytään, että näkee, et ne on varmasti kiinteitä ja tästä kuulemma tulee kiiltoa. 

Sitten uuniin 150 astetta ja taas se tarkat 15 minuuttia.

Tomusokeri-pakkauksen täytesuositus ei ole hyvää. Missään nimessä ei kannata käyttää myöskään maustettuja tomusokereita, ne tuo hirveän teollisen maun lopputulokseen, varsinkin se ns. mansikka.

Keltaisten väliin latasin Kinuskikissan suosittamaa valmista Lemon Curdia. Se oli ihan hyvää. Kokeilen seuraavaksi vihreitä valkosuklaa-limetäytteellä. 

Tässä alla kolmaskerran tekeleet. Liian löysällä taikinalla tehtyjä, mutta kylminä nämäkin oli ihan hyvän makuisia, ei nyt vaan mikään hivelevä näky sinänsä. Muistelen, että mulla on jossain kuva niistä ekoistakin, jos löydän sen kuvan, liitän sen tänne ihan viihdemielessä.

Ei aina voi onnistua, ei edes joskus.